Aika rientää kuin hirvi

Eilen olin aamulla poikien koululla kevätjuhlassa. Vanhempi pojista pääsi yhdeksänneltä ja nuorempi seitsemänneltä luokalta. On vaikea ajatella, että vanhemman peruskoulu on nyt sitten ohi. Vastahan kävimme tutustumassa alakouluun ja nyt odotamme yhteishaun tuloksia. Pojan todistus ei paras mahdollinen ollut, joten ainakin minä odotan aika jännittyneenä tuloksia. Poika oli tsempannut viimeisen vuoden aikana ihan mukavasti, mutta saa nähdä mihin numerot riittävät. Nuoremmalla oli varsin mainio todistus.

Olin etukäteen varautunut liikuttumaan juhlassa. Ei siellä kuitenkaan mitään kovin isoja tunteita liikkunut. Minusta oli kuitenkin mukava, että ysiluokkalaisten vanhemmat saivat tulla koululle katsomaan tilaisuutta. Juhlatavat ovat varsinkin pukeutumisen osalta muuttuneet omista kouluajoistani. Hienoa oli nähdä juhlapukuisia tyttöjä ja poikia. Kyllä peruskoulun loppumistakin on syytä juhlistaa. Jotain samaakin oli kuin silloin ennen. Joukko poikia pisti sikarit palamaan koulunpihalla.

Poikien toivomuksesta olin leiponut mansikkakakun. Kesäloman alkajaisiksi joimme kahvit naapurissa asuvan isomummin kanssa.

Iltapäivällä kävin perhetuttujen tyttären ylioppilasjuhlissa. Pojat eivät sinne lähteneet vaan viettivät loman alkua omien kavereidensa kanssa. Sielläkin oli mukava käydä. Tapasin ihmisiä, joita en  ollut nähnyt pitkään aikaan. Olin yllättävän sosiaalinen ja juttelin vieraidenkin ihmisten kanssa.

En pidä yleensä kovin paljon tämänkaltaisista juhlista. Perhe- ja parisuhdekuviot saavat minut tuntemaan itseni aina yksinäiseksi ja parittomaksi. Joidenkin ihmisten asenteissa heijastuu ajatus, että minussa on jotain vikaa, koska en ole uutta miestä löytänyt. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Ja ikävä poikien isää kohtaan vihlaisee myös. Hän olisi myös halunnut olla läsnä poikien elämän kohokohdissa. Ja jotenkin eniten vihloo nähdä miten pojilla ei ole isää ja kaikilla muilla on. En voi tietää olisinko enää yhdessä poikien isän kanssa, jos tämä eläisi, mutta siitä olen varma, että poikien elämään hän kuuluisi. Lasten isättömyys tuntuu kaikista epäreiluimmalta tässä asiassa.

Tämä päivä on mennyt enimmäkseen toipumisen tunnelmissa. Olo on ollut haikea. Juhlatilanteet ovat usein minulle myös rasittavia, koska en koe olevani mitenkään hyvä sosiaalisissa tilanteissa.

Huomenna minulla onkin sitten edessä paluu koulujuttujen pariin. Olen viikonlopun pitänyt niistä vapaata ja luulen sen olleen ihan hyvä juttu. Ja pojilla alkaa kesäloma.

Kohta helpottaa

Koskahan sitä oppisi tekemään hommat ajoissa? Olen viime aikoina yrittänyt saada talven aikana kertyneitä tekemättömiä opiskelujuttuja valmiiksi. Jotakin valmista olen saanut aikaan, mutta vielä paljon on jäljellä.

Osittain töiden rästiintymiseen liittyy minulla se, että haluaisin tehdä ne kunnolla ja joskus aika tai voimavarat eivät anna siihen mahdollisuutta ja sitten ne jäävät kokonaan tekemättä. Pitäisi opetella välillä tyytymään muuhunkin kuin täydelliseen suoritukseen. Tekemättömät työt vaivaavat myös koko ajan ajatuksia enkä pysty kunnolla keskittymään muuhun ja siitä seuraa lisää tekemättömyyttä. Vähän hankala yhdistelmä.

Kevätlukukauden opintojen jälkeen alkaa olla aika tyhjiin puristettu olo. Hain kesäksi töitä, mutta en saanut. Päädyin ottamaan muutaman kesäkurssin ja kitkuttamaan opintotuella. Ehkä ihan hyvä etten niitä töitä löytänyt. Nyt on mahdollisuus vähän lomaillakin. Syksyllä onkin sitten edessä opinnäytetyön vääntämistä ja opintojen loppuun suorittamista. Näin ainakin toivon.

Yksi tänä talvena voimiani syönyt asia on ollut viime kesästä jatkunut suhteen tapainen Kummitusmiehen kanssa. Meidän välistämme viritelmää ei voi varsinaisesti edes suhteeksi määritellä enkä tiedä tuleeko siitä koskaan mitään sen kummempaa. Tällä hetkellä tilanne on molemmille sopiva. Suurimman väännön asiasta olen käynyt oman pääni sisällä. Minulle on ollut todella iso kynnys päästää toinen ihminen näin lähelle ja myöntää itselleni, että minulla on tunteita ja haluja, jotka kohdistuvat toiseen ihmiseen. Olen pelännyt niin kovasti satutetuksi joutumista, että olen ollut jo valmiiksi puolustusasemissa ja valmiina juoksemaan karkuun. Välillä toivon, että tästä kehkeytyy jotain muutakin, mutta jos ei kehkeydy niin näinkin on hyvä. Ja jos/kun tämä loppuu, olen monta kokemusta rikkaampi ja vahvempi.Tämä on ollut myös aika vapauttava kokemus monin tavoin.

Suhteiden muodostaminen näin vähän vanhemmalla iällä ei ole ihan yksinkertaista. Molemmilla on painolastia menneisyydestä, elämää, kokemuksia. lapsia, entisiä suhteita ja haastavia elämäntilanteita. Joskus toivon, että kaikki voisi olla vähän helpompaa ja yksinkertaisempaa.

Ulkoisesti elämä näyttää samalta kuin ennenkin. Pojat kasvavat ja voivat hyvin. Ruokin kissaa ja siivoan kotia. Odotan kesää. Enkä pelkää kaikkea enää niin paljon.

Mutta nyt pitäisi jaksaa keskittyä koulujuttuihin vielä vähän aikaa.