maanantai 1. kesäkuuta 2015

Aika rientää kuin hirvi


Eilen olin aamulla poikien koululla kevätjuhlassa. Vanhempi pojista pääsi yhdeksänneltä ja nuorempi seitsemänneltä luokalta. On vaikea ajatella, että vanhemman peruskoulu on nyt sitten ohi. Vastahan kävimme tutustumassa alakouluun ja nyt odotamme yhteishaun tuloksia. Pojan todistus ei paras mahdollinen ollut, joten ainakin minä odotan aika jännittyneenä tuloksia. Poika oli tsempannut viimeisen vuoden aikana ihan mukavasti, mutta saa nähdä mihin numerot riittävät. Nuoremmalla oli varsin mainio todistus.

Olin etukäteen varautunut liikuttumaan juhlassa. Ei siellä kuitenkaan mitään kovin isoja tunteita liikkunut. Minusta oli kuitenkin mukava, että ysiluokkalaisten vanhemmat saivat tulla koululle katsomaan tilaisuutta. Juhlatavat ovat varsinkin pukeutumisen osalta muuttuneet omista kouluajoistani. Hienoa oli nähdä juhlapukuisia tyttöjä ja poikia. Kyllä peruskoulun loppumistakin on syytä juhlistaa. Jotain samaakin oli kuin silloin ennen. Joukko poikia pisti sikarit palamaan koulunpihalla.

Poikien toivomuksesta olin leiponut mansikkakakun. Kesäloman alkajaisiksi joimme kahvit naapurissa asuvan isomummin kanssa.

Iltapäivällä kävin perhetuttujen tyttären ylioppilasjuhlissa. Pojat eivät sinne lähteneet vaan viettivät loman alkua omien kavereidensa kanssa. Sielläkin oli mukava käydä. Tapasin ihmisiä, joita en  ollut nähnyt pitkään aikaan. Olin yllättävän sosiaalinen ja juttelin vieraidenkin ihmisten kanssa.

En pidä yleensä kovin paljon tämänkaltaisista juhlista. Perhe- ja parisuhdekuviot saavat minut tuntemaan itseni aina yksinäiseksi ja parittomaksi. Joidenkin ihmisten asenteissa heijastuu ajatus, että minussa on jotain vikaa, koska en ole uutta miestä löytänyt. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Ja ikävä poikien isää kohtaan vihlaisee myös. Hän olisi myös halunnut olla läsnä poikien elämän kohokohdissa. Ja jotenkin eniten vihloo nähdä miten pojilla ei ole isää ja kaikilla muilla on. En voi tietää olisinko enää yhdessä poikien isän kanssa, jos tämä eläisi, mutta siitä olen varma, että poikien elämään hän kuuluisi. Lasten isättömyys tuntuu kaikista epäreiluimmalta tässä asiassa.

Tämä päivä on mennyt enimmäkseen toipumisen tunnelmissa. Olo on ollut haikea. Juhlatilanteet ovat usein minulle myös rasittavia, koska en koe olevani mitenkään hyvä sosiaalisissa tilanteissa.

Huomenna minulla onkin sitten edessä paluu koulujuttujen pariin. Olen viikonlopun pitänyt niistä vapaata ja luulen sen olleen ihan hyvä juttu. Ja pojilla alkaa kesäloma.